Tällä viikolla tehtävämme liittyy Sherry Turklen videoon ja käsitteeseen "alone together". "Alone together", tai suomennettuna "yksin yhdessä", on hyvin ajankohtainen käsite ja ilmiö. Käsitteellä tarkoitetaan sitä, että nykyään verkostoituminen muiden kanssa sosiaalisen median välityksellä on yhä tärkeämpää, joten nuoret viettävät enemmän aikaa keskustellen tietokoneen välityksellä kuin kasvotusten. Silloinkin kun ollaan kavereiden kanssa ulkona jokainen on somessa tekemässä omaa juttuaan, joten konkreettisesti ollaan yhdessä mutta tosiasiassa ollaan yksin. Tästä voi seurata se, että kommunikoinnista verkon välityksellä tulee vielä pakkomielteisempää ja kasvotusten puhuminen unohdetaan.
https://blogs.bethel.edu/comconnect/2013/02/28/alone-together-ironic/
Ryhmämme mielestä ilmiö "alone together" on enemmän dystopiaa kuin utopiaa, koska kyseisen ilmiön yleistyessä suulliset kommunikointitaidot ja läheisen ystävyyden arvostus vähenevät. Koska teknologia ja sosiaalinen media yrittävät tehdä kommunikoinnista helpompaa ja nopeampaa, ihmiset vedetään leikkihetkistä ja kahvituokiosta ruudun ääreen.
Esimerkkejä ilmiölle "alone together" löytyy myös blogimme aiheesta eli julkkiksista. Julkisuuden henkilöiden on hyvin helppoa tutustua muihin ihmisiin, ja he ovat melkein koko ajan muiden ympäröimänä. Tästä huolimatta, julkkisten on hyvin vaikeaa löytää kunnon ystäviä, joten he päätyvät olemaan yksin suuren ihmisjoukon keskellä. Myös faniyhteisöissä on nähtävissä sama ilmiö. Kun saman julkkiksen fanit ympäri maailmaa lyöttäytyvät yhteen ja luovat esimerkiksi fanisivuston, he voivat kommunikoida ja viettää aikaa hyvinkin paljon toistensa kanssa, mutta useimmiten tämä kaikki tapahtuu verkossa, jolloin yhteisön jäsenet ovatkin itseasiassa yksin esimerkiksi omassa huoneessaan.
http://www.alternet.org/books/alone-together-why-we-expect-more-technology-and-less-each-other
Tämä oli kurssimme viimeinen tehtävä, joten blogimme ylläpito lopettaa tähän. Kiitos lukijoillemme!
-EK
Celebrating Celebrities
maanantai 21. maaliskuuta 2016
maanantai 14. maaliskuuta 2016
Maskin takaa huutelua
Tällä viikolla saimme tehtäväksi etsiä jokin
keskustelufoorumi netistä joka koski meidän omaa aihetta, ja tarkastella siellä
esiintyviä itseilmaisuja. Valitsimme saman foorumin, mikä meillä oli viikolla
kaksi eli Suomi24:n ja sieltä tarkemmin keskustelun Jenni Haukiosta .
Totesimme, että foorumi on ehdottomasti low-commintment
sivusto, sillä siellä voi kuka tahansa osallistua keskusteluun tai aloittaa
uuden ilman rekisteröitymistä. Vaikka käyttäjä rekisteröityisikin, ei profiilia
varten vaadita juuri mitään tietoja. Sivustolla kuitenkin on selkeästi tietty ydinporukka,
joka keskustelee esimerkiksi juuri julkkiksista, mutta vierailijoita esiintyy
sivustolla myös paljon ja heillä ei ole isoa kynnystä lähteä mukaan
keskusteluun.
Suomi24-sivustolle sopii parhaiten interest/fan community,
koska jokainen sivulle kommentoija on siellä jonkinlaisen kiinnostuksen
pohjalta keskustelemassa esim. julkkiksista. Jos kävijä kirjoittaa jotain
negatiivistakin sinne, vaaditaan häneltä edes jonkinlainen kiinnostus aihetta
kohtaan, jotta ylipäätään viitsii kirjoittaa sinne. Osa kommentoijista on
varmasti myös keskusteltavan henkilön fani, joten siksi community on tässä
tapauksessa kaikista parhain ja kuvaavin.
"Antti Kaikkosta syytetään pikkurikoksesta josta tulee sakot tai muutama kuukausi ehdollista mutta silti häntä pidetään epäsopivana adoptiovanhemmaksi. Juopot, narkit, hullut ja linnakundit saavat tehdä vaikka kuinka monta lasta, ei kukaan estä. Tämä on ainakin minun oikeustajuni vastaista!”Toinen esimerkki itsensä näkyviin tuomisella on käyttäjän nainen 35. kommentti:
"Mä en ikinä aio väsätä omaa kakaraa tähän maailmaan. Jos joskus haluun pennun, adoptoin tai otan sijoituslapsen. Tosi itsekästä tehä lisää kakaroita, ku niitä on lastenkodit ja sijoitusperheet pullollaan.”
Kommentissa pointtina on se, että lihavoidussa kohdassa se korostaa sitä, että hän itse ei ole itsekäs ja kaikki jotka lapsia hankkii on. Lapsien hankinta on vielä hyvin yleistä, joten väittäminen kaikki lapsen hankkijoita itsekkäiksi on aika kärkästä ja huomionhakusta.
Pohdittuamme
kysymyksiin vastauksia pääsimmekin keksimään omaa metaforaa eli kielikuvaa,
mikä ei ollutkaan mikään helppo juttu. Metaforien ymmärtäminen on todella
monelle meistä hyvin helppoa, mutta sellaisen keksiminen on oma haasteensa.
Metaforaksi
kehittyi: ”Keskustelupalstalla kommentointi on ihmisjoukolle huutamista maski
kasvoilla”, millä tarkoitamme sitä, kuinka helppoa esimerkiksi juuri Suomi24:n
keskustelupalstalla on sanoa asioita ”kasvottomana”. Asioita joita netissä
puhuu anonyyminä, ei välttämättä ikinä allekirjoittaisi jos oma nimi/kuva olisi
näkyvissä, eikä myöskään käyttäytyisi samalla tavalla kuin netin
keskustelupalstoilla käyttäytyy.
- MJ
sunnuntai 6. maaliskuuta 2016
Yritykset sosiaalisen median maailmassa
Tällä viikolla tehtävänantona oli suunnitella kuviteltu yritys, jota ei ole
oikeasti olemassa ja luoda yritykselle markkinointisuunnitelma sosiaaliseen mediaan.
Käytämme markkinoinnissamme hyväksi myös joukkoistamista (crowdcasting). Järjestämme kerran vuodessa kampanjan, jonka aikana kenellä tahansa on mahdollista päästä asiakkaaksemme. Tarkoituksena on, että potentiaaliset asiakkaat julkaisevat kuvan asunnostaan, jossa on hashtagina yrityksemme nimi. Kampanjan päätyttyä valitsemme kuvista parhaimman, ja sen postaaja pääsee asiakkaaksemme. Hän saa myydä tai ostaa asunnon meidän kauttamme. Hän pääsee siis käsiksi asunnoista parhaimpiin ympäri maailmaa.
Teemme myös yhteistyötä eri sisustus- ja huonekaluyritysten kanssa. Käytämme heidän tuotteitaan asuntojen esittelykuvissa verkkosivuillamme, puhelin applikaatiossa sekä sosiaalisessa mediassa. Vastineeksi saamme näkyvyyttä heidän liikkeissään ja verkkosivuillaan. Lisäksi asiakkaamme saavat alennusta heidän palveluistaan. Kun asiakas on ostanut uuden asunnon, hän voi lähettää meille kuvia uudelleen sisustetusta asunnosta. Käytämme asiakkaiden ottamia kuvia verkkosivuillamme sekä mainoksissamme printtimediassa sekä Instagramissa.
Saija
Valitsimme yritykseksemme
kiinteistövälitysyrityksen, jonka kohderyhmään kuuluu julkisuudesta tutut ja
rikkaat ihmiset. Kyseessä ei ole siis tavallinen kiinteistövälitysyritys, vaan
asiakkaille tarjotaan parempaa. Tarkoin valittujen asiakkaiden saatavilla on
muun muassa puhelin applikaatio, jonka avulla on mahdollista selata saatavilla
olevia asuntoja. Asiakas voi applikaation avulla ilmaista olevansa kiinnostunut
eri asunnoista sekä antaa osviittaa siitä, millaisen asunnon mahdollisesti
haluaisi. Applikaatiosta selviää asunnoista tiivistettynä kaikki
tarpeellinen tieto: kuka asuntoa myy, missä asunto sijaitsee, koko, mahdolliset
remontit, hinta sekä asunnon varustelu. Yrityksemme ammattitaiset Kiinteistövälittäjät etsivät
asiakkaalleen juuri sopivan asunnon tämän tarpeisiin, järjestää näytön asuntoon
asiakkaan aikataulun mukaan ja tekee asunnon ostamisesta sekä myymisestä
helppoa. Asiakas voi siis käyttää puhelin applikaatiota missä ja milloin vain,
omien kiireidensä keskellä.
Kuvat: Pinterest, Instagram
Yrityksen
arvoa kasvattaa se, että sillä on lukuisia seuraajia. Kaikki tietävät se
olemassaolon. Kaikki haluavat käyttää yrityksen palveluita, mutta vain
harvalla on siihen mahdollisuus. Yrityksemme on aktiivinen sosiaalisessa
mediassa. Tärkein kanava on Instagram. Siellä seuraamisen kynnys on matala ja
se tavoittaa helposti ihmisiä ympäri maailmaa. Instagramilla ei niinkään haeta
uusia asiakkaita, vaan kasvatetaan yrityksen symbolista pääomaa hankkimalla
seuraajia ja tekemällä yrityksestä näin entistä haluttavampi. Instagramiin
postataan kuvia myytävistä asunnoista sekä asiakastapaamisista, joissa on
tarjolla shampanjaa sekä muita asiakkaiden tilaamia herkkuja.
Yrityksellämme
on selkeä asiakaskunta, joka käyttää palveluitamme aina, kun haluaa ostaa tai
myydä asuntonsa tai loma-asuntonsa. Yrityksen asiakaskunta on suteellisen pieni. Näin voimme
taata parhaan mahdollisen kokemuksen asiakkaillemme. Jokaisen asiakkaaksemme haluavantulee täyttää verkkosivuillamme kirjallinen lomake, jossa hakee asiakkuutta. Joissakin tapauksissa lähestymme kuitenkin myös itse potentiaalisia asiakkaita.
Uusia
asikkaita hankimme muun muassa yhteistyöllä suosituimpien bloggaajien kanssa.
Kun saamme tiedon, että heille on asunnon myynti tai ostaminen ajankohtaista,
tarjoamme palveluitamme näkyvyyttä vastaan. He siis pääsevät käyttämään
palveluitamme ilmaiseksi ja
me saamme näkyvyyttä heidän blogeissaan ja muissa sosiaalisen median kanavissa.
Käytämme markkinoinnissamme hyväksi myös joukkoistamista (crowdcasting). Järjestämme kerran vuodessa kampanjan, jonka aikana kenellä tahansa on mahdollista päästä asiakkaaksemme. Tarkoituksena on, että potentiaaliset asiakkaat julkaisevat kuvan asunnostaan, jossa on hashtagina yrityksemme nimi. Kampanjan päätyttyä valitsemme kuvista parhaimman, ja sen postaaja pääsee asiakkaaksemme. Hän saa myydä tai ostaa asunnon meidän kauttamme. Hän pääsee siis käsiksi asunnoista parhaimpiin ympäri maailmaa.
Teemme myös yhteistyötä eri sisustus- ja huonekaluyritysten kanssa. Käytämme heidän tuotteitaan asuntojen esittelykuvissa verkkosivuillamme, puhelin applikaatiossa sekä sosiaalisessa mediassa. Vastineeksi saamme näkyvyyttä heidän liikkeissään ja verkkosivuillaan. Lisäksi asiakkaamme saavat alennusta heidän palveluistaan. Kun asiakas on ostanut uuden asunnon, hän voi lähettää meille kuvia uudelleen sisustetusta asunnosta. Käytämme asiakkaiden ottamia kuvia verkkosivuillamme sekä mainoksissamme printtimediassa sekä Instagramissa.
Saija
tiistai 23. helmikuuta 2016
Rumour has it
Viimeisen viikon ajan olemme pohtineet yhdessä, mikä tekee nettisivusta luotettavan ja mikä taas epäluotettavan. Viikon aikana huomasimme myös, kuinka vaikeata on löytää julkisuuden henkilöistä kertovia luotettavia artikkeleita, saatika sitten kokonaisia nettisivuja. Epäluotettavia nettisivuja sen sijaan pystyimme paikantamaan joka nurkan takaa ja etsintä sen luotettavan sivun eteen tuntui olevan visusti kiven alla.
Loppujen lopuksi pitkällisen aivoriihen tuloksena päädyimme mielestäni erittäin mielenkiintoiseen ratkaisuun valita yksi nettisivusto edustamaan sekä luotettavaa että epäluotettavaa sivua. Yksimieliseen ratkaisuumme päädyimme huomattuamme, että meillä oli eriäviä mielipiteitä tämän kyseisen sivun luotettavuudesta, jonka johdosta päädyimme hyvinkin mielenkiintoiseen debaattiin siitä, mikä tästä sivusta tekee juuri luotettavan ja mikä taas epäluotettavan.
Sivusto, jonka valitsimme, on nimeltään TMZ (Thirty Mile Zone) .Valitessamme tätä sivustoa pohdimme myös, miksi TMZ on luotettava/epäluotettava, minkälainen nettisivu on, antaako se tarpeeksi informaatiota ja mitä argumentoinnin keinoja sivusto hyödyntää.
TMZ onYhdysvalloissa toimiva viihdesivusto, jonka tarkoituksena on julkaista uutisia ja juttuja julkisuuden henkilöistä. TMZ on hyvin samantyyppinen sivusto kuin esimerkiksi Suomessa toimiva 7 Päivää -lehti. Joidenkin mielestä nettisivustosta teki luotettavan juuri se, että sivulla on paljon välilehtiä (videoita, kuvia, urheilua,...) sekä että sivulle on myös mahdollisuus rekisteröityä. TMZ on myös hyvin aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja heillä on myös oma tv-ohjelma. Sivuilla myös kerrotaan, mihin numeroon voi soittaa vinkkejä ja alapalkista löytyy ''about us'', jossa kerrotaan sivun taustoista, mistä tulee nimi ja muuta vastaavaa. Lisäksi puolesta puhuvat olivat sitä mieltä, että ulkoisesti sivusto näyttää huolitellulta tarkoittaen, että sivulla ei ole nähtävissä esimerkiksi GIFejä, päällekäyvää fonttia tai värejä tms.
Toisaalta taas vasta-argumentteja löytyi lähes yhtä paljon kuin luotettavan puolesta. Sivustoa kritisoitiin muun muassa juuri siitä, että kuka tahansa voi lähettää vinkkiä oikeastaan ihan mistä tahansa julkisuuden henkilöön liittyvästä asiasta. Se koettiin olevan epäammattimaista journalismia - kuka tahansa voi oikeastaan määrittää TMZ:n sisällön. Varmasti annetut vinkit ja taustat pyritään selvittämään aina juurta jaksaen, mutta kun kyseessä on viihdesivusto, on lähes mahdotonta sanoa onko jokainen juttu totta vai ei. Lisäksi epäilyksiä herätti TMZ:n suhde lähdekritiikkiin muun muassa ''our sources tell that...'', mutta lähdettä ei kuitenkaan koskaan paljastettu lukemissamme jutuissa, mikä voi helposti antaa kuvan siitä, että lähteet voi hyvinkin olla keksittyjä. Lisäksi joidenkin juttujen otsikoinnit olivat ''lukijoita havittelevia'' ja capslockeilla ja huutomerkeillä höystettyjä. Kuten esimerkiksi tässä:
Yhtä mieltä kuitenkin olimme siitä, että sivusto käyttää kaikkia argumentaation keinoja: Ethos, Pathos sekä Logos. Sivustolla käytetään paljon kuvia ja videoita ja kerrotuista jutuista lisätään paljon linkkejä vahvistamaan väitteitä. TMZ käyttää hyväkseen ihmisten luontaista uteliaisuutta - kirjoitetaan jotain henkilökohtaisia juttuja tunnetuista ihmisistä erikoisilla otsikoilla, jotta saadaan herätettyä lukijoiden mielenkiinto.
Vaikka emme koskaan päässeet tässä syvää luotaavassa keskustelussa yhteisymmärrykseen, onko TMZ luotettava vaiko epäluotettava nettisivusto voimme varmasti kaikki olla samaa mieltä siitä, että nettisivusta riippumatta pitää aina olla lähdekriittinen kirjoitettuja juttuja kohtaan, sillä jokaisella lehdellä on varmasti aina oma agenda ja näkökulma kirjoitettavasta aiheesta.
Over and out.
Tiia

maanantai 15. helmikuuta 2016
Tyyli
Hei!
Viime viikon luennolla saimme tehtäväksemme suunnitella ja luoda ystävänpäiväkutsun Evitessä. Evite on siis nettisivu, jossa voi luoda kutsuja erilaisille kutsupohjille. Kyseisiä pohjia löytyy laidasta laitaan joka lähtöön.
Aluksi suunnittelimme, ketä kutsun lähettäjä voisi olla ja keitä olisivat sen vastaanottajat. Koska blogimme teemana toimii julkisuuden henkilöt, päätimme valita kutsun lähettäjäksi Rebel Wilsonin. Kutsun vastaanottajiksi puolestaan valikoitui Pitch Perfect -leffan tähdet. Tämän jälkeen siirryimme suunnittelemaan ystävänpäivän tapahtumaa ja itse kutsua.
Illan tapahtumaksi valitsimme viini-illan, jossä näyttelijät maistelisivat eri viinejä. Se oli mielestämme sopiva tapahtuma, jonka Rebel olisi kuvitteellisesti voinut järjestää näyttelijäystävilleen. Kyseinen tapahtuma valikoitui myös siksi, koska se oli tarpeeksi hienostunut ja asiallinen näiden rikkaiden leidien illanviettotavaksi.
Kutsupohjaksi valitsimme vaaleanpunaisen pohjan, jota koristaa kultaisella glitterillä kirjoitettu teksti "Let's Celebrate". Tuossa ns. otsikossa on käytetty isompaa kirjaisinkokoa kuin itse kutsun teksteissä. Viini-illat ovat yleensä tyyliltään hienostuneita, joten valitsimme kyseisen kutsupohjan sen koristeellisuuden vuoksi. Kutsujana toimi myös nainen, joten kutsun kimaltelevuus sopi hyvin tarkoitukseen.
Lisäsimme kutsuun alaotsikoksi "Valentine's Wine Night" ja juhlapaikaksi Bather's Pavillionin, joka sijaitsee Sidneyssä. Kutsun tekstiksi kirjoitimme näin:
"This will be the night to make a whole lot of pour desicions. This will be the year we will join forces and celebrate that one thing that always seems to bring us back together. Our bond has gotten stronger and stronger through out all these years and I feel like we should be celebrating this special day as it deserves to be celebrated. Classy ladies as You all are, I am expecting You all to put Your best foot forward and if You want to bring an avec make sure he or she is a cool dude. I am looking forward to seeing You soon and sharing a glass or two. "
Tekstistä ei suoranaisesti käy ilmi se, että kyseinen tapahtuma olisi tarkoitettu tunnetuille näyttelijöille. Siitä kuitenkin löytyy joitain kohtia, kuten "classy ladies as you all are" ja "to put your best foot forward", jotka viittaavat siihen, että näillä naisilla on rahaa, eikä kyseessä ole tavallinen tyttöjenilta. Teksti on osittain myös melko humoristinen, joka sopii kutsuun, sillä tapahtuman kutsuja Rebel Wilson on koomikko. Tämä humoristisuus ilmenee esimerkiksi kohdasta "make a whole lot of pour decisions", jossa viitataan viinin juontiin, mutta samalla stereotyyppiseen illanviettoon, jossa humalapäissään tehtyjä päätöksiä ei välttämättä tekisi selvinpäin. Teksti sopii kutsuun myös siksi, että se on suunnattu komedisen musikaalielokuvan tähdille, jonka vuoksi tekstinkin täytyy olla komedia sävytteinen.
Kutsusta löytyy myös kohtia, jotka liittyvät substanceen. Kyseisessä kutsussa esimerkiksi tiedotetaan itse kutsuista, siitä missä ne järjestetään ja milloin ne alkavat. Kutsusta selviää, että kyseessä on ystävänpäiväjuhlat (esimerkiksi värityksestä). Otsikon kultainen väri tuo esille koristeellisuutta sekä varallisuutta ilman, että sillä pröystäiltäisiin liikaa. Se toimii myös hyvin huomionkiinnittäjänä.
Yleisesti ottaen kutsussamme on hyödynnetty visuaalista moodia, sillä siitä on tehty juhlava eri värejä käyttäen. Spatiaaliseen moodiin voisi laskea liittyväksi sen, että otsikko "Let's Celebrate" on sijoitettu keskelle kutsua ja se on kirjoitettu isommalla kuin kutsun muut tekstit.
Ps. Linkki kutsuun http://evite.me/PJNq9mxYxB
S-T.S
maanantai 8. helmikuuta 2016
Visuaaliset keinot
Heippa!
Tällä viikolla luennomme aihe oli visuaalisuus, ja saimme tehtävän liittyen
kuvien jakopalveluun Pinterestiin. Etsimme Pinterestistä teemaamme liittyviä
kuvia ja vastasimme niitä koskeviin kysymyksiin.
Ryhmämme päätyi valitsemaan suurimmaksi osaksi näyttäviä, silmää miellyttäviä kuvia, joiden mallit näyttävät hyvältä. Itse huomasin valitsevani paljon sellaisia kuvia, joissa esiintyy ihailemiani näyttelijöitä ja laulajia.

Kaikkia valitsemiamme kuvia yhdisti tietenkin se, että
niissä esiintyy jokin tunnettu henkilö. Kuvien julkimot ovat hyvännäköisiä ja
tyylikkäitä, eikä mukana ole kuvia vaikkapa juuri heränneistä meikittömistä
julkkiksista. Kaikki kuvat ovat myös hyvälaatuisia ja selkeitä.
Monet kuvista ovat kuitenkin otettu hyvin erilaisissa tilanteissa.
Toiset kuvat ovat paparazzien räpsäisemiä nopeita otoksia, joissa julkkikset
kävelevät kadulla kahvikuppi kädessä, toiset taas ovat hyvin harkittuja otoksia
studiokuvauksista. Osa kuvista oli erilaisten tilaisuuksien punaiselta matolta,
ja niissä saattoi olla useampikin julkisuuden henkilö yhdessä. Toisissa oli
käytetty jonkinlaista ”filteriä” luomaan tunnelmaa.
Kuvat olivat myös päätyneet Pinterestiin hyvin erilaisilta
sivustoilta. Monet kuvat ohjautuivat Buzzfeed.comin artikkeleihin, jolloin itse
valokuvan alkuperä ei ole kovin selvä. Toiset taas olivat peräisin lehtien
kuten Vogue ja Cosmopolitan sivustoilta, jolloin kuviin on merkitty lähteet
selkeämmin.
Koska kuvien kohteina ovat julkisuuden henkilöt, on kuin
itsestään selvää, että alkuperäistä kuvaa on muokattu joskus hyvinkin
voimakkaasti. Varsinkin virallisemmat, studio-olosuhteissa otetut valokuvat
ovat lähes poikkeuksetta käyneet läpi jonkinlaisen muokkausprosessin: iho
tehdään virheettömäksi, hiukset sileiksi ja toisinaan mallia hoikennetaan ja
vartalon epäsymmetrisyydet tasataan.
Osa kuvista toimii myös visuaalisina metaforina, sillä ne
kiinnittävät katsojansa huomion ja saattavat toisinaan herättää monenlaisia
tunteita.
Täältä pääsette tarkastelemaan kokonaisuudessaan keräämämme taulua Celebrities:https://fi.pinterest.com/puisto0332/celebrities/
T-M.M.
T-M.M.
maanantai 1. helmikuuta 2016
Kielellisiä Erityispiirteitä Nettikeskustelussa
Moikka!
Toisen viikon tehtäväksi saimme etsiä aihepiiriimme sopivan nettikeskustelun, josta etsimme tekstuaalisia, leksikaalisia ja syntaktisia tasoja.
Valitsimme lähteeksemme keskustelun otsikolla: "Jenni Haukio jää lapsettomaksi!" jonne pääsee klikkaamalla tästä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/10433576/jenni-haukio-jaa-lapsettomaksi!
1) Leksikaalinen taso
2) Syntaktinen taso
3) Tekstuaalinen taso
Suomi24 -keskustelupalstalla käyttäjät saavat kommentoida täysin anonyymisti. Vaikka käytössä olisikin nimimerkki, ei käyttäjällä siltikään ole kunnollista henkilöllisyyttä sivustolla. Tämän ansiosta/takia keskustelupalstoilla käydäänkin mitä mielenkiintoisimpia keskusteluja, väittelyitä ja arvosteluja.
M.M.
Toisen viikon tehtäväksi saimme etsiä aihepiiriimme sopivan nettikeskustelun, josta etsimme tekstuaalisia, leksikaalisia ja syntaktisia tasoja.
Valitsimme lähteeksemme keskustelun otsikolla: "Jenni Haukio jää lapsettomaksi!" jonne pääsee klikkaamalla tästä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/10433576/jenni-haukio-jaa-lapsettomaksi!
1) Leksikaalinen taso
Yllä olevassa kommentissa "Ekoteko olla lapseton" nimimerkillä kommentoiva on käyttänyt viestissään ensimmäistä persoonaa sanomalla "Olen aivan varma". Kommentissa on käytetty myös voimasanaa "löysäp*****sia", sekä lyhennettä "yh-"äitejä".
Kommentoija "Nainen, 35.v" käyttää kommentissaan useasti sanasta "lapsi" eri alentavia nimikkeitä. Nimitykset "pentu" tai "kakara" eivät vastaa kirjosanoja voimakkuudellaan, mutta ovat kuitenkin melko törkeätä kieltä.
Nimimerkin "Hyvästi Suomi" kommentissa esiintyy kirosana "paska" kahteen kertaan.
Käyttäjän "mummeli 67" kommentin alleviivatuissa kohdissa pilkkua on käytetty hyvin ahkerasti ja välilyönnit joko puuttuvat, tai ovat väärässä paikassa. Kommentin sanajärjestys on myös paikoitellen hieman erikoinen, kuten ensimmäisellä rivillä "jotka vilpillisiä ovat".
Käyttäjän "höpö" kommentissa uupuu isot kirjaimet lauseiden alussa ja pilkkuja ja pisteitä on käytetty tuplasti. Kommentissa myös kerrotaan väite (alleviivattu), jota ei kuitenkaan missään vaiheessa perustella.
Käyttäjän "ei lapsia" kommentista puuttuu täysin pilkut, jonka vuoksi esimerkiksi kommentin viimeinen lause kuulostaa melko tönköltä.
Yllä olevassa kommentissa löytyy muutama oikeinkirjoitusvirhe. Kommentin molemmat lauseet alkavat pienellä kirjaimella, ensimmäisen lauseen pisteen jälkeen ei ole jätetty välilyöntiä, sekä nimimerkki "Nainen, 35v." on korvattu hämmentävällä lyhenteellä "n-35"
Suomi24 -keskustelupalstalla käyttäjät saavat kommentoida täysin anonyymisti. Vaikka käytössä olisikin nimimerkki, ei käyttäjällä siltikään ole kunnollista henkilöllisyyttä sivustolla. Tämän ansiosta/takia keskustelupalstoilla käydäänkin mitä mielenkiintoisimpia keskusteluja, väittelyitä ja arvosteluja.
Käyttäjän "nininimi" kommentti alkaa ironisesti kysymällä "Jaa, eikös lastentekemiseen miestä tarvitakkaan :)".
Käyttäjä "pökköä pesään" aloittaa kommenttinsa tuoden esiin tunteensä, sanomalla "Ja hah hah!".
Käyttäjä "Haukilammelta itseki" käyttää kommentissaan code-switchingiä, eli vaihtelee kieltä suomesta englantiin. Kommenissa käytetään sanaa "first leidi" ja "first Boy", jolla viitataan presidentin puolisoon.
"Nainen, 35v." käyttää kommentissaan erilaisia slangisanoja sanasta "lapsi".
M.M.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)